Se tunne kun et oo kirjottanu sun blogiin yli vuoteen ja satut vaan lukemaan sitä ja alat itkemään koska tajuat että mikään ei oo muuttunut. Kohtasin viime lauantaina ns. kuvitellun hylkäämisen ja en koe sen olleen yhtään lievempi kun nuorisokodin vaihto. Kun sulla on epävakaa persoonallsisuushäiriö ni siihen ei vaan totu ja se on ihan helvetin kamalaa. Tää henkilö joka tän tuntemuksen aiheutti tulee töihin 8,5 tunnin päästä. Sitku se kysyy että miten menee ni sanonko että joo itkin sun perääs 3 päivää koska et muistanu sanoa että et oo töissä koko päivää vaan tänne tulee sijainen vai sanonko sen normaalin "ihan jees" ? Luultavasti jälkimmäisen... Mutta tää kokemus saa vaan mut pelkäämään sitä että se lähtee mua pelottaa melkeen joka päivä että se päättää nyt hankkia lapsia tai muuttaa jonnekki kauas. Eikä se oo mitään semmosta no harmi että se nyt lähtee mutta onnea vaan, vaan se on sellasta paniikin omaista että josse lähtee ni mitä mulle käy ? Mitä mä teen ? Kuolenko mä siihen ? Pärjäänkö mä yksin ? Mä en halua olla yksin. Jos mulla ei olis epävakaata en kiintyis aina yhteen ihmiseen niin vahvasti että sen lähtö vaikuttaa siltä ku se kuolis. Mut jos noin tapahtuu vielä toisen kerran lupaan että kolmatta kertaa ei tule. Vedän mielummin ranteet auki ja kuolen ku kestän sitä. Se jäätävä paniikki, ahdistus ja pelko on niin kamalia että mä en kestä sitä. Rationaalisesti ajateltuna tiedän että se tulee 8 töihin mutta mun päässä jyskyttää koko ajan "Ei se oikeesti tuu takas" "Se hylkäs sut koska se vihaa sua" "Jos sä et ois tehny niin se ei ois lähteny" "Turha valittaa ku se on oma vikas että se lähti" "SE VIHAA SUA NIIKUN KAIKKI MUUTKIN"
Tekis mieli vaan valvoa koko yö ja mennä tonne keittiöön odottamaan tuskin muutenkaan saan unta. Tosin huomenna mulla on ruokavuoro jota vihaan. Viimeks se lähti kun olin tehny sen jos teen sen huomenna valmiiks 12 mennessä lähteekö se sillonkin ? En tiedä luultavassti ja tänne tulee taas sijainen. Ja mulle ei kerrottu vaan koska kaikki vihaa mua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti