Sillonku sulle sanotaan että "Sähän voit jo paljon paremmin" ja sä tiedät että se on valetta. Se vituttaa. Lopulta sä et enää välitä mistään ja tajuat et oot lähes kuollut henkisesti. Millään ei ole mitään väliä. Mikään ei kiinosta mikään ei ole enää mitään. Ainoastaan pari asiaa pitää sun henkisen puolen elossa. Ne on ne pari asiaa josta sä oikeesti tykkäät. Mulla ei taida olla muutakun jääkiekko ja pelit. En jaksa enää tehä mitään, oon vaan. Nukun joku 10-12 tuntia vuorokaudesta. Ei muuten mitään muttakun herää sillon ku aurinkolaskee se vituttaa eli joskus 14-15 aikaan. En jaksa enää oikeen, olen koko ajan yksin. Korkeintaan koirani kanssa viihdyn ja sukulaisten. Muuten en kestä ihmisiä. Monet on niin saakelin ärsyttäviä ja uusavuttomia. Millon tää tapahtu maailmalle ?

Lomailua sisältää myös juhannuksen ja raivoamista.

Tuossa 16. päevä käytiin Tallinnassa, siellä käytiin eka suhsilla ja sitten kaupoilla ostamassa jussijuomat + noi muffinssit, jotka oli vitun hyviä :P Sitte käytii lohileivällä ja tollasessa tivolissa pyörähtämässä että ei sen kummempaa tehty siellä. Ku päästiin takasin laivalle, mentiin loungee joka makso kympin per pää. Suosittelen kaikille jotka menee Viking XPRS:llä Tallinaan. Siellä saa syödä hedelmiä ja pikkuherkkuja niin paljoku haluaa ja vedellä erilaisia kahvejakin niin helvetin paljo ku jaksaa. No mutta siitä sitten palailtiin suomen kamaralle ja viettettiin hiljasta aikaa. Kunnes torstaina lähettii Riihisaloon, mummille. No siellä meni jussit ja muut ihan mukavasti mutta ainoa ongelma oli ukkini joka siis ei ole edes minulle sukua ja hänen toimintansa koiransa kanssa. Sille pitää kokoajan antaa makupaloja. Sitten kun on ruoka-aika se tuskin jaksaa syödä kun on syönyt jo koko päivän. No kun se ei syö ni pitää laittaa makupaloja sinne ruokaan että se syö. Perkele. Sitten nää lähti tallinnaan ja hoidettiin mutsin kanssa Patua ja kun he tulevat takasin ensimäinen asia minkä ukkini koiralle sanoo on "Onko sulla nälkä ?". Kun se koira istuu ja kattoo mitä ihminen tekee pöydän ääressä se ei tarkota että sillä on nälkä. Sillä vitun koiralla ei ole kokoajan nälkä se selviää kyllä vaikka 8 tuntia ilman ruokaa. Niinkuin selvisi maanantaina se sai aamulla ja illalla ruuan ja sen lisäks yhen purutikun eikä se kuollut. Se koira elää tolla tahdilla 5 vuotiaaksi nyt se on 2-3 vuotias. Että pistää vihaks.

No mutta muihin aiheisiin. Itse olen alkanut näkemään painajaisia koskien entistäsijoitus paikkaani aluksi ne liittyivät hoitajiin joista en liiemmin tykännyt, eikä ne niissä unissa kauheesti tykännyt musta. Tai sitten teipillä käsien ja suun sitominen ja takakonttiin heitto on rakkauden osoitus. No en siitä sen enempää välittänyt. Sitten seuraavana yönä taas painajaista, taaskin hoitajasta josta en ehkä niin hirveästi pitänyt. Tämä päätti sitten ampua minut väittelyn jälkeen. En kyllä tiedä oliko tuo sittenkään painajainen. Ja seuraavan yön unesta en ole satavarma mihin kategoriaan se kuuluu näin unta toisesta entisestä omahoitajastani, unessa oli tosi painostava olo. Tiesin vain jääväni yksin. Sen unen nähtyäni totesin että olen todellakin yksin. Ja se syö ihmistä. Vaikka vietän aikaa mutsini kanssa nyt kotona ja muuta niin silti mulla on yksinäinen olo. Se kalvaa.
Samalla Se kokoajan vielä jankuttaa "Nyt olet yksin, nyt kukaan ei suojele, voit tehdä itsellesi mitä vain eikä ketään kiinnosta !" Ja tietenkin uskon, en voi olla uskomatta totuutta.

Entäs nyt kun kyntänyt on peto pihamaan, polttanut tutuimman tien

Muutto tuli suoritettua tuossa 10. päivä. Nyt on aika tyhjä olo ei läheskään niin pahaolo enää. Ikävää poden, mutta ehkä sekin helpottuu loman aikana ja kun pääsee Lumossa taas käymään. Käteen sieltä jäi myös Happoradion uusin lätty. Levyllä on yksi biisi jonka omahoitajani mulle omisti tulevaisuutta varten ja kyseessä on levyn 6. biisi Kaunis ihminen.


Ja sattumaan taas
sun täytyisi luottaa.
Tapahtuu, mitä tapahtuu,
muista että oot kaunis ihminen.
Vielä, kasvaa puu juuret vahvistuu
taivaankantta päin kätes kurottaa.
Kyllä
usko niin tai vähitellen lakastut.

If you can lose it all then welcome to Broadway.

Perjantaina tehtiin lääkemuutoksia. Melkeen tuntuu ku yrittettäis saada mut jonkin näköseen tunnekoomaan ettei siirto järkyttäis niin paljoa. Seroquelia nyt aamussa, päivässä ja illassa.

Kello 8 50 mg (nostetaan 100mg)

Kello 15 50mg (nostetaan 100mg)

Kello 20 300mg 

Mutta se siirto itessään tuntuu jokapäivä paremmalta. Vaikkakin mua pelottaa se ihan helvetisti ja oon tosi huono hyvästeissä koska pelkään menetyksiä. Muutoksetkin on ihan helvetin kamalia. Toisaalta saisin enemmän vapauksia ehtisin olemaan kavereiden kanssa kun pääsisin lähemmäksi. Treeneihin ei menisi enää 1,5 tuntia ja elämä olisi muutenkin lähempänä. Vaikkakin Se jyllää edelleen päässäni ja käskee tehdä kaikkie tyhmää mutta samalla joku toinen käskee toisin ja Sen pyytämät asiat eivät toteudu.

Kesä ja kesäreenit

Kun sain eilen treenipäiväkirjan ja kesätreeni ohjelman käteen meinasi itku tulla. Mutta lopulta totesin että kannattais ens kautta varten vetää ittensä kuntoon. Oikeasti lähtökohtana tärkeintä ois lenkkeillä eli pyöräillä ja vetää mäki/porrasjuoksua. Varmaan pitäs tätä varten tehä blogi jotta muistaa treenata edes joskus :'D Ehkä mä selviän tästä kesäkaudesta ja vedän sen päätyyn asti. Sitten musta saattais olla enemmän hyötyä kun jaksaa kauemmin ja pystyy taistelemaan kunnolla.

Ei löytynyt toivoa Toivolasta

Kävin tänään tutustumassa Toivolassa, Oulunkylässä. Kamala laitos joka on vielä kaiken lisäks normaaleille nuorille. En tiedä tulenko siirtymään sinne tuskin. Ehkä joudun kotiin ja sieltä varmaan sairaalaan. Tosin joudun sairaalaan jo tällä viikolla, lauantaina vedän yliannostuksen parasetamolia. Kävin tänään ostamassa sitä 5 grammaa. Tuskin riittää tappamaan mutta ainakin saa ihmiset ymmärtämään kuinka pahaolo mulla on.

Ehkei ne sanonut vääriä asioita mutta vääriä asioita tapahtu... En haluais kuolla mutta mielummin se kun jatkuvat muutokset. En kestä näitä menetyksiä enää haluan pysyvyyttää mulle tää on saman suurunen asia kun jonkun sukulaisen kuolema. Sen takia haluan vaan pois tästä maailmasta ettei tarvitse enää kestää menetyksiä.

Melkein jokaiselle jonka mielestä minulla on väliä on vain yksi kuva...

Nyt on mennyt jo

tenkin.aivan päin mäntyä. Kaveri joutu sairaalaan. Päässyt jo pois sieltä mutta kuitenkin. Oli tossa toi yks säbä turnaus joka meni penkin alle. Tosin siellä opin yhden asian sen miltä tuntuu kun joku oikeesti välittää. Mutta muuten kaikki on.perseestä. Tuntuu kuin olisin pala palalta kuolleempi. En kestä enää yhtään pettymystä eikä uhka laitoksen vaihdosta helpota oloa. Haluaisin puhua kaikesta tästä jollekkin mutten pysty.

"Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä koiranpoikasta.
Rakas koira valolta silmänsä sulkee, 
tietämättään kohti taivasta kulkee."

R.I.P Kultakedon Mona Magdalena 

"Madde"

9.5.2004 - 16.5.2014

Why can't I dream? What is this Hell?

Ehkä olen tuhoon tuomittu. Olen yksin ja olen vihattu. Kellään ei ole tarpeeksi aikaa. Ketään ei kiinnosta. Se haluaa minun kuolevan. Minä haluan myös kuolla. Jokainen hetki suunnittelen sitä. Kohta on aika heittää hyvästit monille. Suurinosa sanoo ´älä uhkaile.´ en uhkaile olen tosissani. Ehkä joku vielä haluaa auttaa annan vielä aikaa jonkun verran jos ketään kiinnostaa. Tuskin kiinnostaa. Mutta kuulemma aina on toivoa. Kyllä toivoa siitä että voi löytää vielä yhden ihmisen joka vihaa sinua ja odottaa sinun kuolevan. 

Welcome to a world where dreams become nightmares

Tiedän olevani epäonnistuja. Olen aina epäonnistunut ja tulen aina epäonnistumaan. Se on vaan elämääni. Vaikka ihmiset sanoo etten ole pilannut kaikkea niiin saan kysyä että miksei mulla ole enää kavereita, koiraa tai perhettä ? Siksi koska pilasin kaiken! Olen kusipää enkä todellakaan ansaitse elää. Eilen sain kehotuksen alkaa välittämään itsestäni. Koska en kuulemma voi uskoa kenenkään välittävän jossen itse välitä itsestäni. Joo mua ei vittuakaan kiinnosta mitä mulle käy enkä halua välittää itsestäni mutta silti tiedän joidenkin välittävän minusta. Hetki hetkeltä tuntuu koko ajan vain enemmän ettei kukaan voi minua enää pelastaa. En kyllä onneksi haluakkaan parantua tai pelastua. Olisin lähinnä iloinen jos kuolemakorjaisi luonnollisesti. Harmittaa jopa etten viimeyönä tukehtunutkaan. Haluan jo päästä irti tästä helvetistä. Todellisuudessa tiedän ettei ketään kiinnostaa mitä vittua mulle tapahtuu. Suljetulla olisin jo jos ketään kiinnostaisi. Eipä kiinnosta. Kun joutuu olemaan jumissa jossain huoneessa alkaa itekkin olemaan vähemmän kiinnostunut kaikesta. Odottaa vain kuolemaa ja pettyy joka aamu siihen kun herää. Joka helvetin aamu herään huomaamaan olevani elossa.

Who I want to be ?

Otsikkoon eksyi kysymys jota olen jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni. Siihen sisältyy myös mitä haluan tehdä ? Tiedän kyllä mitä haluan tehdä ja mitä haluan olla. Taino tavallaan tiedän mutten vain pysty toteuttamaan itseäni halutusti. Oikeastaan en mitenkään, olen vain kaavoihin ja muiden mielipiteisiin kangistunut systeeminorja. Äitini on ehkä pahin lannistajani. Ainakun ehdotan jotain niin hän vain sanoo "Sun ois pitänyt alottaa aiemmin !" tai "Et sä voi." Oikeasti noissa missään ei katota ikää vaikka minun olisi pitänyt alottaa 7 vuotiaana päästäkseni huipulle niin miksen voi aloittaa 17 vuotiaana ja vaan höntsäillä ja tehdä sitä mistä tykkään. Koska äitini ei tajua. Ihme että sain edes alotitaa salibandyn. Nyt sekin pitäisi lopettaa koska polvi ei muka kestä... Muutenkin se valittaa että liikun liian vähän ja samalla haluaa että lopetan salibandyn.. joku tässä on väärin. Olen päättänyt että voin harrastaa sitä mitä itsehaluan en sitä mitä muut haluaa. En todellakaan halua vaihtaa salibandy pelejä ja treenejä siihen että uisin kerran viikossa ilman tavoitteita vaan koska äitini haluaa. Joten en vaihda. Uimassa kyllä käyn mutta treenien ohella se on mukavaa varsinkin kesällä kun saa uida luonnossa. Kloori nimittäin tuntuu ikävältä silmissä. Mutta itse haluan todellakin pelata salibandya ja napata jonkun muun lajin kylkeen vaikka ihan höntsä mielessä. Elää sellaista elämää kuin itsehaluan en sellaista mitä muut haluaa. Suurin innoittajani on ollut ihan suoraan sanottuna Markiplier. Jep, tubettaja. Hän oikeasti inspiroiva ihminen joka saa esimeriksi minutkin aina uudestaan yrittämään vaikka olen epäonnistunut.

Salibandy kausi loppuu kohta ja alkaa kesä harjoittelu kausi ja yksi asia mitä haluan ensikaudella olla toisin on se että olisin paremmassa kunnossa. Lähinnä itseni takia mutta myös joukkueen takia. Ja suostuisin käymään alkulenkillä. Se tuskin muuttuu vaikka pääsisin parempaan kuntoon ja jaksaisin juosta 10 kilometriä.

I wanna party all night until they call the cops

Saan jäädä ainakin toistaseks tänne \o/
Jos käyttäydyn seuraavaan neuvotteluun asti hyvin saan luultavasti jäädä tänne lokakuuhun asti (: jesjesjes.

 Mutta sellaista että tänne laitokseen tulee uusinuori loppuviikosta. Se on samperin pelottavaa ainakun ei tiiä millanen örkki sieltä tulee mutta ehkä tästäkin selvitään. Eilen oli aprillipäivä... ja heti aamusta jouduin pilankohteeksi minua huijattiin sillä että Teemu Selänne jatkaa uraansa. Oih että sitä hetkeä kun sen tajusin. Ehkä ei pitäis aina uskoa kaikkea mitä sanotaan varsinkaan tuona kyseisenä päivänä.Tänään on keskiviikko ja pitäisi tehä päätös treenien suhteen. Kai mä sinne menen. Jos vointi antaa myöten eikä pahempaa ahdistusta iske. Pitkään aikaan en oo siellä käynyt lvr:n + muiden shittien takia.

INTRODUCTION

Mike Smith

Lars Volden

Asna Pöö

Uusi blogi... vihdoin ? Niin kai sitten. Viimeksi kun olen blogaillut oli vuosi 2013 ja kuitenkin tätä vuotta on jo mennyt 3 täyttä kuukautta. Mutta nyt yritän taas kirjoittaa helvetin tylsästä elämästäni. Tylsyyttä ja harmautta kuitenkin värittää masennus ja muutenkin erilaiset mielelliset viat. Syön lääkkeitä kaikkeen kummalliseen. Minut on huostaanotettu ja asun laitoksessa. Toistaiseksi kaikkien tyhmien mokailuideni takia laitospaikkani on vaarassa ja saatan joutua muuttamaan. Varjopuolena siinä on se että käytökseni taantuu suurien muutosten takia ja mokailen uudestaan ja varmasti pahemmin. Yleensäkkin muutokset ovat perseestä.
Tällä hetkellä elämäni on muutenkin varsin alavireistä koska äitini antoi pois ainoan syyni elää pienen Aslak koirani... Joka oli lähes koko elämäni. Tosin äitini on sanonut että voisin saada koiran takaisin kun täytä 18 vuotta lokakuussa ja pääsen vapaalle jalalle. Mutta tämäkin on suuri ehkä. Pystyn pitämään itseni joten kuten järjissä hukutautumalla urheilun pariin tarkemmin Jääkiekon. Espoo Blues joutui ehkä jo kesälomalle mutta silti seurattavaa on varsinkin NHL:än muodossa. Harrastan myös salibandyä... siellä pystyn myös pakenemaan itseltäni ja olemaan edes jotenkin iloinen ja jopa onnellinen.

A bottle of pills I'm choking down with dancing demons all around. But I'm hearing sounds, and I know I'm hearing voices now